tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuosi 2014

Taas on yksi vuosi pulkassa ja olisi aika muistella mennyttä vuotta, joka osoittautuikin meille aivan uskomattoman hienoksi. Menestystä tuli enemmän kuin olimme osanneet odottaa ja hauskoja yhteisiä muistoja tuli luotua taas monen monta. Tähän olen koonnut tähtihetkiä ja ajatuksia menneestä vuodesta.

1

Tammikuussa kävimme Nokian koirauimalassa muutamaankin kertaan, yksin ja kavereiden kanssa. Dameilla treenattiin myös ahkerasti. Peppi täytti 7. päivä kaksi vuotta. Lumi satoi pysyvästi vasta tammikuun lopulla, jolloin kävimme piiitkillä metsälenkeillä. Näyttelyistä pidimme taukoa, minkä aikana Peppi sai kasvattaa karvaa.

2

Helmikuun ensimmäinen päivä olimme porukalla kannustamassa Reetua CoC&VoV-gaalassa ja yövyimme Vantaalla. Karvankasvatus tuntui todella tuskaiselta, sillä näyttelykausi oli pikkuhiljaa alkamassa. Osallistuimme Pirkan Nuuskujen talviriehaan, jossa oli monia kivoja kilpailuja, mm. nakinsyöntiä, noutamista ja kiihdytyskisa. Helmikuun viimeisenä päivänä lähdimme Virpin luo Orimattilaan ja valmistauduimme yhdessä seuraavan päivän näyttelyyn.

3

Maaliskuu alkoikin sitten heti näyttelyillä, vuorossa oli näyttelyvuoden ja AVO-luokan korkkaus Kouvolan ryhmiksessä. Minkäänlaisia odotuksia ei ollut karvatilanteen vuoksi, mutta sieltähän se viimeinen serti napsahti ensimmäisessä mahdollisessa näyttelyssä! Kävimme vielä Nokialla uimassa pariin kertaab ja pyörähdimme myös Korpilahdella ryhmiksessä, siellä myös hienosti PN3! Taipparikurssi alkoi ja olimme aloituspäivässä, jossa Peppi kantoi ensimmäisen kerran varista.

4

Huhtikuussa taipparikurssi jatkui todella mallikkaasti. Toiveita taippareiden läpäisystä joskus tulevaisuudessa nousi pintaan. Käväisimme hakemassa Lahdesta EH:n. Varis palautui ensimmäistä kertaa hakuruudusta! Ehkä tuosta vielä hyvä noutaja saataisiin?

5

Toukokuu alkoi kotinäyttelyllä, vuorossa oli Tampere KV. Samalla linjalla mentiin kuin Lahdessakin, EH napsahti. Taipparikurssin vesiosuus pidettiin. Kaikki toiveet taippareista hautautuivat taa hetkeksi, kun neiti muistutti, miten vieraassa järvessä uidaankaan, ilman korvia tietenkin. Ajelimme taas Virpin luokse ja sieltä vielä Haminaan. Peppi järjesti äitienpäiväyllätyksen ollen VSP ja saaden ensimmäisen CACIB:insa! Aloitimme Mölli-TOKO-kurssin. Peppi oppi hirveästi uutta asiaa ja omistajaa puraisi kyllä jonkin sortin TOKO-kärpänen aika kovaa! Kävimme myös vielä Järvenpäässä näyttelyissä, Peppi oli siellä PN4.

6

Kesäkuu oli täynnä näyttelyitä. Heti alussa oli Mänttä-Vilppulan ryhmis. Peppi yllätti ja oli ROP ensimmäistä kertaa! Juhannus vietettiin mökillä uiden ja saunoen ja muuten vaan olosta nauttien. Kuun lopulla lähdimme vielä Forssa-Pori -turneelle, joka oli menestyksekäs reissu. Forssassa Peppi oli PN2 ja Porissa VSP CACIB!

7

Heinäkuussa kävimme paljon uimassa, sillä kelit olivat tuskaisen kuumat. Mukaan mahtui myös kesän toinen näyttelyturnee, Ristiina-Heinola-Mäntsälä. Yövyimme kaksi yötä Heinolassa. Ristiinasta kävimme hakemassa sileän ERI:n ja Mäntsälästä ROP:in! Olimme myös yhden yön mökkeilemässä.

8

Elokuu oli myös näyttelyitä täynnä. Kolmas kesäreissumme oli Vantaa-Helsinki. Vantaalla oli SNJ, jossa Peppi sai sileän ERI:n ja Hedera's oli BIS-kasvattaja! Helsingissä järjestettiin tänä vuonna Maailmanvoittaja-näyttely ja Peppi sai sielläkin ERI:n, Hedera's oli kolmas kasvattajaryhmä KP:lla. Seuraavana viikonloppuna oli Valkeakosken ryhmis, jossa Peppi oli jälleen VSP! Siitä seuraavana viikonloppuna oli TollerShow, joka järjestettiin Riihimäellä. Peppi sai ERI:n ja SA:n ja Hedera's oli jo toista vuotta peräkkäin BIS-kasvattaja! Sitten oli vielä Tervakoski KV, jossa Peppi oli VSP ja sai jo kolmannen CACIB:insa! Aikamoinen kuukausi!

9

Uusi Mölli-TOKO alkoi ja opimme taas paljon uutta. Päätin, että nyt on aika startata ja ilmoittauduimme ensimmäiseen Möllikisaamme. Peppi sai uuden painikaverin, kun Hedera's Absolutely Goofy "Kira" muutti naapuriimme. Peppi kävi viimeistä kertaa tänä vuonna uimassa järvessä. Mukaan mahtui vielä yksi näyttely, joka meni sekin todella hyvin. Porvoossa siis Peppi VSP!

10

Lokakuussa lomailimme oikeastaan kaikesta: ei ollut näyttelyitä, TOKO-kurssi loppui ja pidimme treeneistä hieman taukoa. Lenkkeilimme ruskassa ja kuvailimme paljon. Peppi pääsi myös Koiramme-lehteen tollerijuttuun! Neiti pudotti viimeisetkin karvansa lokakuun aikana.

11

Marraskuussa olimme ensimmäisissä Mölli-TOKO-kisoissamme ja saimme ALO2-tuloksen! Olin supertyytyväinen neitiin, vaikkei kaikki ihan putkeen mennytkään. Muuten ei mitään ihmeellistä tehtykään, käytiin pitkillä lenkeillä lyhyistä koulupäivistä johtuen ja oleskeltiin vaan.

12

Joulukuussa oli tiedossa vuoden viimeinen näyttely, Helsinki Voittaja. Odotuksia ei taaskaan tuon karvatilanteen vuoksi ollut, mutta tulipahan se taas todistettua, ettei aina ole koiraa karvoihin katsominen. Peppi oli PN2 ja sai neljännen CACIB:insa Suomesta. Joululoma alkoi ja oli aikaa käydä valosalla pitkillä lenkeillä. Peppi alkoi kasvattaa uutta karvaa.

Viime vuoden koosteessa kerroin myös muutamia tavoitteita tälle vuodelle ja ne olivat seuraavanlaiset:

NÄYTTELYT
- Saavuttaa viimeinen SERT (täytetty)
- PN1-sija (ROP/VSP) (täytetty)
- 1. CACIB (täytetty)
- Peppi olisi oma itsensä (täytetty)
TOKO
- Aloittaa jatkokurssit (täytetty)
- Startata Mölli-Tokossa (täytetty)
- Ehkä startata ALO-luokassa
NOU
- Vaakku ja lokki kantoon (täytetty)
- Taipparikurssille (täytetty)
- JOS kaikki menee hyvin, kesällä taipparit?

Ensi vuodelle onkin aika vaikea asettaa tavoitteita, sillä tänä vuonna moni sellainen tavoite täyttyi jo, jota olin ajatellut vasta tulevalle vuodelle. Jotain kuitenkin olisi mielessä.

NÄYTTELYT
- Saada Virosta CACIB ja SERT sekä Voittajatitteli
- Peppi olisi ROP jossakin hieman isommassa näyttelyssä
- Tätä en uskalla ihan varsinaisesti tavoitella, mutta sellainen unelma olisi, että Peppi sijoittuisi ryhmissä neljän parhaan joukkoon

TOKO
- Saada Peppi keskittymään treeneihin vielä paremmin ja oppia ohjaajana kärsivällisyyttä
- Käydä toisessa Mölli-Alossa ja saada ALO1
- Startata virallisissa kisoissa

NOU
- Katsoa onko treenitauko ja/tai ikä tuottanut muutosta riistaviettiin ja uimishaluun
- Treenailla omatoimisesti mahdollisimman paljon
- Onnistunut palautus vedestä riistalla

Katsotaan, mitä vuosi 2015 tuo tullessaan ja miten saamme tavoitteet toteutettua. Hyvää Uutta Vuotta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti