lauantai 17. toukokuuta 2014

Hamina KV

Taas tulee päivitys myöhässä, mutta hemmetti, kun ei meinaa aika riittää kaikkeen!

Viime viikonloppuna lähdimme siis jo lauantaina ajelemaan kohti Orimattilaa, missä yövyimme Virpin luona. Oli kiva päästä yhdessä lenkille sekä illalla, että vielä aamulla! Saimme sitten lähteä kaikessa rauhassa näyttelypaikalle ilman turhaa kiirettä. Kehä alkoi hieman ennen kahtatoista. Ensin tietysti urokset, PU1 Jedi, PU2 Repe, PU3 Koda, joka sai myös viimeisen Sertinsä, PU4 Vulpecula.

Sitten nartut, niitä oli Pepin lisäksi paikalla kolme. Ensin nuorten luokassa Venla ERI1 ja SA. AVO-luokassa kolme narttua. Peppi esiintyi kauniisti ja sillä oli selvästi kivaa. Ja tulihan se ERI sieltä taas pienen notkahduksen jälkeen. Kilpailuluokassa Peppi ERI1 SA, Mimmi ERI2 SA ja Fortunella of Great Pleasure ERI3! Paras narttu -kehässä siis kolme narttua. Tässä vaiheessa uskalsin jo toivoa PN1-sijaa, mutta kun tuomari sen meille osoitti, olin ihan hämmentynyt ja tulihan siinä ilon kyyneleet sekä minulta, että äidiltä. Pepille siis ensimmäinen PN1 ja CACIB! ROP-kehässä Jedi vei ansaitusti voiton, ei ainakaan huonolle hävitty! Peppi siis VSP ja oltiin supertyytyväisiä päivään!

Tähän päättyi meidän näyttelyputki tällä kertaa, mutta se saa jatkoa ensi viikolla, kun suuntaamme Järvenpäähän.

IMG_0121IMG_0125IMG_0141IMG_0167IMG_0180IMG_0192IMG_0199

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti