tiistai 26. huhtikuuta 2016

Monipuolinen viikonloppu

Viime viikonloppuna oltiin Virpin luona pari päivää, johon mahtui niin riistatreenejä, Tokoa kuin näyttelyitäkin. Lähdettiin lauantaina aamupäivällä ajelemaan kohti Orimattilaa ja mentiin melkein saman tien tekemään hakuruutua ja jälkeä. Me ei ollakaan Peppin kanssa tehty ruutua pitkästä aikaa, sillä olemme vain keskittyneet itse noutamiseen ja palautuksiin. Mutta niin se likka vaan toimi aika kivasti, vaikka aluksi meinasikin vähän leikkiä ensimmäisellä variksella, jonka löysi. Jälkeä ei olla tehty vielä pitempään aikaan. Pepillä ei itse jäljestämisessä ole mitään ongelmaa, mutta se ei meinaa tuoda pupua takaisin vaan lähtee sitten omille teilleen, kun sen on löytänyt. Nyt kuitenkin Virpin pienellä avustuksella pupukin palautui hienosti käteen asti! Ei tuo siis ihan toivoton tapaus ole, seuraava iso haaste onkin sitten vesityö...

Siitä lähdimme takaisin hieman haukkaamaan ruokaa ja sitten lähdimme vielä illemmalla uudestaan treenaamaan, Tokoa tällä kertaa. Peppillä alkaa muuten jo olla AVO-luokan liikkeet hallussa, mutta ruutu ja merkki vaatii vielä paaaaaaljon lisää treeniä, ennen kuin uskallan kokeisiin asti. Vähän siinä sitten höntsäiltiin ja annettiin Virpille vinkkejä, josko Kodakin sitten joskus nähtäisiin TOKO-kokeissa ;) Siitä lähdimme vielä lenkille, koirat sai juosta vapaana sänkkärillä ja metsässä. Illalla vielä laitettiin koirat kuntoon näyttelyitä varten. Siinä ei paljon unta tarvinnut houkutella, ei koirilla kuin ihmisilläkään :D

Sunnuntaina sai nukkua melko pitkään, sillä kehä oli vasta iltapäivällä. Oli ihana tehdä aamutoimet ihan rauhassa. Lähdimme kuitenkin "liian aikaisin" näyttelypaikalle, sillä Kouvolassa jouduimme odottelemaan kehän alkua vielä todella kauan, koska kehä oli myöhässä. Paikalla oli tosiaan 4 tolleria ja ne arvosteli Tuula Savolainen, alun perin meillä piti olla Maija Sylgrén. Kehä oli nopeasti ohi. Ainoat koirat, jotka saivat SA:n, olivat Koda ja Peppi. Siinä sitten kaverukset olivat yhdessä ROP-kehässä, jossa Koda vei lopulta voiton, Pepille siis vuoden ensimmäinen PN1-sija ja VSP!

Kiitos Virpille hostaamisesta ja kivasta, monipuolisesta viikonlopusta (ja kuvista)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti