torstai 23. heinäkuuta 2015

ALO1

Kuten otsikostakin saattaa jo arvata, saimme Pirkan Nuuskujen TOKO-kokeessa ALO1-tuloksen! Enää ei tarvitse hinkata alokasluokassa, sillä olin ennen koetta päättänyt, että jos tästä kokeesta ykkönen napsahtaa, niin emme opettele alokasluokan uusia sääntöjä. Olimme kyllä varuiksi harjoitelleet muutamaa uutta liikettä, sillä en kyllä ihan suoraan sanottuna uskonut, että ykkönen saataisiin!

Ennen koetta tein parit tärpit Pepille kentän reunalla ja nostatin kierroksia, kokeilin siis erilaista valmistautumista kuin viime kerralla. Sitten Peppi täysin kierroksilla autoon odottelemaan. Juuri ennen kuin ensimmäiset liikkeet alkoivat, otin vasta Pepin autosta. Olimme luoksepäästävyydessä ja paikkamakuussa ensimmäisessä ryhmässä. Luoksepäästävyydessä ei mitään ongelmia, niin kuin ei ennenkään. Sitten alkoi jännittävin kokeen osa, sillä viime aikoina paikkamakuu ei ole taas oikeen onnistunut, ei sitten millään. Neiti kuitenkin meni ensimmäisellä käskyllä maahan ja pötkötteli rauhallisesti, mutta tarkkaavaisesti koko ajan paikallaan. Nyt se ei keksinyt edes mitään sijaistoimintaa, vaan katseli lähes koko ajan minuun päin ja kahden minuutin loppupuolella vaihtoi makuuasennon toiselle lonkalle. Nappisuoritus! Meitä ennen oli kolme koirakkoa, joten vein Pepin taas autoon pienen kierrosten nostamisen jälkeen.

Kun edellinen koirakko teki viimeistä liikettä, otin Pepin autosta ja nostatin kierroksia lelulla. Seuraaminen kytkettynä meni tosi kivasti, paremmin kuin koskaan. Pari kertaa katse laski maahan, mutta pitkiä pätkiä meni tosi kivasti kontaktissa. Seuraaminen taluttimetta taas meni vähän huonommin, kontakti herpaantui useamman kerran ja seuraaminen oli vähän sellaista löysähköä tallustelua ja jouduin pysähdyksissä pyytämään erikseen istumista... Maahanmeno seuraamisen yhteydessä meni myös aika kivasti. Vähän samaa perässä laahaamista, mutta maahan se meni ensimmäisestä käskystä ja nopeasti. Luoksetulo meni ihan nappiin, niinkuin se on mennytkin viime aikoina. Seisominen seuraamisen yhteydessä oli meidän kompastuskivi, taas kerran, tällä kertaa tosin jo liikkeelle lähtiessä, eikä pysähtymisessä. Peppi ei lähtenyt seuraamaan vaan jäi hiippailemaan taakse ja jouduin antamaan kaksoiskäskyn, jonka avulla Peppi valpastui. Loppuliike menikin sitten ihan hyvin. Estehyppy meni muuten hyvin, mutta seis-käskyn jälkeen Peppi liikautti takapäätä hitusen vasemmalle ja istumaan käskettyäni se istahti esteen jalan päälle, joka aiheutti kolahduksen. Tuomari sanoi, ettei se vaikuttanut pisteisiin, koska Peppi istui heti kolahduksen jälkeen uudestaan minun viereeni.

Kokeen jälkeen tuomari sanoi, että Peppi selvästi osaa kaiken ja on taitava, mutta sen mielenkiinto lopahtaa nopeasti. Hän suositteli, että keksisin treeneissä kaikkea hullunkurista ja yllättävää, jolloin koirankin mielenkiinto säilyisi pitempään. Sitä treenaamme siis seuraavaksi!

Tässä vielä pisteet:

Luoksepäästävyys 10
Paikkamakuu 10
Seuraaminen kytkettynä 9
Seuraaminen taluttimetta 7
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Luoksetulo 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä 6
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 9

Kokonaispisteet 173

2 kommenttia:

  1. Hienot pisteet! Onnea! :) Tildan kanssa toko on vähän samanlaista, mitä tuomari oli sulle sanonut Pepistä. Tildakin osaa kyllä, mutta jotenkin toko on sen mielestä välillä tylsää ja se asettaa ohjaajalle haasteita. Palkkaus pitäisi olla superia ja treenit pitäisi malttaa pitää lyhyinä, tehokkaina ja yllätyksellisinä. Vaikea laji ainakin mulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo kuulostaa tutulta! Peppi kyllä selvästi tykkää tokoilla, koska aina kun otan meidän hihnan esiin niin alkaa kauhea piipitys ja hyppiminen mua päin ja reeneissä se on aina sata lasissa :D Sit kun ollaan kokeessa, kierrokset laskee palkkaamattomuudesta muutaman ekan liikkeen jälkeen. Luultavasti se on vain kisatilanteen treenaamisen puutetta, mutta sen oon päättänyt, etten ota mitään stressiä tästä. Niin kauan jatketaan, kun koiralla näyttää olevan kivaa :)

      Poista