tiistai 20. elokuuta 2013

MH-kuvaus Riihimäellä

Sunnuntaina oltiin Pepin kans tolleriyhdistyksen järjestämässä MH-kuvauksessa. Peppi oli aivan tohinoissaan aamulla! Oltiin ensimmäisinä, joten olimme ajoissa liikenteessä, sillä meidän kuvausaika oli jo klo 8.30.

Alku meni ihan hyvin, Peppi antoi käsitellä hyvin, lähti avustajan kanssa iloisena, lähti leikkiin mukaan ja vetikin hieman. Viehe ei juurikaan kiinnostanut. Odotteluosion Peppi tarkkaili ympäristöä rauhassa seisoskellen ihan hiljaa. Etäleikkiosiossa hahmot kiinnostivat kovasti, mutta uskallus ei riittänyt menemään kovin lähelle ilman apuani. Tässä kohtaa Peppi haistatti mulle pitkät, eikä meinannut antaa itseään kiinni. Haalari oli Pepille kova paikka, se juoksi yleisön taakse, eikä tullut sieltä, vaikka kuinka houkuttelin. Hihnassa se tuli kuitenkin reippaasti haistelemaan haalaria, kun se oli maassa, mutta tässä kohtaa keskeytin kokeen. Peppi stressaantui siitä melko paljon, seuraavat kohdat olisivat voineet olla liikaa tälle päivälle. Peppi on vielä niin nuori ja kuulemma mielenhallinnaltaan hyvin pentumainen, joten katsotaan, jos menisimme myöhemmin uudestaan sitten!

Loppuun vielä pätkitty video meidän suorituksestamme!




3 kommenttia: