tiistai 22. maaliskuuta 2016

Latvian reissu ja alkuvuoden kuulumisia

Long time no see! Alkuvuosi on ollut blogin puolella hiljaisempi, sillä olin kuukauden verran Saksassa työssäopissa, jonka aikana Peppi oli vanhempieni luona.

Alkuvuodesta mainittakoon lyhyesti, että tammikuussa olimme perinteisesti avaamassa näyttelyvuoden Turussa hyvällä menestyksellä, Peppi voitti 12 nartun AVO-luokan SA:lla ja sijoittui PN-kehässä kolmanneksi saaden vielä Vara-Cacibin, joka muuttuu anomalla Cacibiksi! Lyhyen ajan sisään on myös nukkunut pois ihan liian monta punaista, mm. Peppin pappa Reetu, joka menehtyi äkisti muutama päivä Turku KV:n jälkeen. ♥

Peppi aloitti myös kauan odotetut juoksut helmikuun alkupuolella, minkä johdosta saimme varmistuksen sille, että pääsimme lähtemään Latvian reissuun, joka olikin sitten viime viikonloppuna. Reissuun meidän kanssamme lähtivät myös Elisa ja Nemo. Lähdimme matkaan perjantaina aamuvarhain. Matka sujui ongelmitta ja perillä hotellilla olimme illansuussa. Lauantaina oli ensimmäinen näyttelypäivä. Tuomarina meillä oli unkarilainen vanha herra, Vilmoš Kardoš. Tollereita oli paikalla 8, kaikki suomalaisia. Tämä tuomari löysi Pepistä virheitä, joista ei ole koskaan ennen mainittu, mm. pihtikintut ja pieni pää... Näitä en kyllä allekirjoita. Olimme salaa elätelleet toivoa, että kun lauantaina jo saisi sen Cacibin, sunnuntaina ei tarvitsisi enää stressata, että tulisi ns. turha reissu. Ja EH:han sieltä sitten napsahti. Ja voi että, kuinka se ottikaan päähän, mutta näyttelyt on kyllä niin tätä! Koskaan ei tiedä, kuka tykkää ja kuka ei, mutta sehän se tämän lajin suola onkin. Nemo sijoittui PU3:ksi, eikä siis saanut "mitään". ROP oli Toto, josta tuli myös C.I.E ja VSP oli Maire. Eikun jännittämään siis seuraavaa päivää.

Sunnuntaina tollerit otti italialainen Alberto Cuccillato ja paikalla olivat samat 8 suomalaista. Kaikki 3 narttua saivat ERI&SA. Sertin ja Cacibin sai ottaa vastaan vain Peppi ja Sissi, Maire kun on vielä junnuissa. Meidät juoksutettiin kerran ympäri ja järjestys oli Maire, Peppi, Sissi! Pepille siis SE VIIMEINEN CACIB, mikä tarkoittaa sitä, että Pepistä tuli uusi C.I.E! Nemo ei valitettavasti saanut mitään muuta kuin PU4-sijan. ROP ja VSP olivat samat kuin edellisenä päivänä.

Näyttelyn jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Tallinnaa, jossa yövyimme vielä yhden yön, ennen kuin lähdimme maanantaina takaisin laivalla kotiin. Huippureissu jälleen ja siitä kiitos kuuluu matkaseurueellemme. ♥






Loppuun vielä mainittakoon, että pääsimme taipparikurssille, joka alkaa huhtikuun 12. päivä. Jännää jännää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti