maanantai 8. heinäkuuta 2013

Näyttelyviikonloppu

Huhhuh! Olipa rankka viikonloppu. Lauantaina heräiltiin kuuden maissa ja puoli kahdeksan startattiin auto kohti Mustialaa. Kyseessä oli siis SNJ:n päänäyttely, joka poikkeuksellisesti järjestettiin jo kesällä, eikä lokakuussa. Paikalla oli noin 40 tolleria, mikä oli paljon vähemmän kuin viime vuonna Hyvinkäällä. Tuomarina toimi ruotsalainen Nils Molin.

Ennen Peppiä esitin Virpin Kodan junnuluokassa. Koda sai ensimmäisen EH:nsa, tuomarin makuun poju oli vielä kehittymätön. Tuomari ei juuri ERI:ä jaellut ja siinä vaiheessa alkoi jo jännittää. Pepin sukulaiset kuitenkin pärjäsivät kivasti. Isä-Nemo voitti avoimet urokset, Eno-Nemo sai ERI:n ja Reetu-Pappa oli lopulta BIS-käyttökoira! Peppi starttasi junnuluokassa viimeistä kertaa. Ennen Peppiä kukaan kuudesta nartusta ei saanut ERI:ä ja siinä vaiheessa olin täysin varma, että nyt se EH sitten tulee. Mutta yllätyksekseni saimmekin ERI:n. Pepin jälkeen esiintynyt Tussatolleren's Fia Av Besco "Tiuku" sai myös ERI:n. Kilpailuluokassa Peppi jäi toiseksi, mutta ei harmittanut yhtään hävitä niin upealle koiralle! Hieno Tiuku voitti junnuluokan saaden ainoana SA:n, ja lopulta ylsi PN2-sijalle saaden SERT:in! Vaikka SA jäi saamatta, olin uskomattoman tyytyväinen päivän tulokseen. Avoimessa luokassa esitin vielä Hedera's Too Hot To Handle:n eli "Esterin". Esteri sai ERI:n. Hederaksella oli vielä kasvattajaryhmä, jossa mukana olivat Reetu, Nemot ja Peppi. Sijoituimme lopulta BIS2-kasvattajaksi, mikä kruunasi koko päivän!

Näyttelyn jälkeen lähdimme ajamaan kohti Saloa, jossa siis yövyimme. Sokos Hotel Rikala sijaitsi aivan Salon keskustassa ja siellä oli ihana vastaanotto myös koirille. Saimme koirien tervetulopaketin, joka sisälsi tavaraa kakkapusseista dentastixeihin! Peppi nautti hotellielämästä ja sai yöksi kaveriksi Pian Lotan, jolla oli juoksut, eikä voinut siksi yöpyä samassa huoneessa urosten kanssa.

Hotellissa kaikki sujui mutkitta ja aamulla suuntasimme aamupalan kautta autolle ja kohti Karjaata. Siellä meitä vastassa oli upea pilvetön taivas ja kuuma sää. Paikan päällä oli myös Pepin sisko Chica. Tytöt osallistuivat ensimmäistä kertaa nuorten luokkaan, siskokset nimittäin täyttivät juuri eilen puolitoista vuotta! Tuomarina Karjaalla oli paljon kehuttu Pekka Teini. Myös Pian koirat olivat mukana näyttelyssä ja PU-kehässä sain esitettäväksi Grezagord's Aksönmänin eli "Veken". Veke oli PU3 saaden Vara-Sertin!

Sitten oli Pepin ja Chican vuoro. Teini tuntui pitävän kovasti molemmista ja molemmat saivatkin ERI:n. Kilpailuluokassa Peppi voitti ja Chica tuli toiseksi! Molemmat saivat SA:n. SA:n saaneita narttuja oli todella vähän. PN-kehässä narttuja oli vain kolme, Helin Copperfox's Capricornus "Capri", Peppi ja Chica. Siinä vaiheessa oli jo varmaa, että meille tulee Serti, sillä Capri on jo Sertinsä kerännyt! Hieno Capri oli PN1 ja lopulta VSP, Peppi PN2 SERT, ja Chica PN3 VASERT! ROP oli Pian upea Äijä, joka oli edellisenä päivänä SNJ:ssä VSP!

Aivan uskomattoman hieno viikonloppu siis takana! Tämän vuoden näyttelytavoite on nyt sitten saavutettu, kun se eka Serti sieltä napsahti! Seuraavan kerran kehään mennään elokuun puolessa välissä, jolloin edessä on Alahärmän ryhmis.

IMG_3048
Zaraja Remington "Koda"
IMG_3071
Koda
IMG_3246
IMG_3303
Peppi
IMG_3310
Peppi (kuva © Virpi Laaksonen)
IMG_3425
Peppi
IMG_3499
Esteri
IMG_3660
Kasvattajaryhmä (kuva © Virpi Laaksonen)
IMG_3662
ROP-kasvattaja Hedera's
IMG_3697
Palkintoja
IMG_3700
IMG_3721
IMG_3796
BIS2-kasvattaja Hedera's
IMG_3958
Peppi Sokos Hotel Rikalassa
IMG_3973
Peppi ja Lotta Salossa
IMG_4041
Chica ja Peppi
IMG_4043
Peppi liikkeessä
IMG_4056
Peppi
IMG_4077
Chica
IMG_4083
Tuomari Pekka Teini
IMG_4095
Peppi
IMG_4118
Kaksoset ♥
IMG_4154
Ensimmäinen Serti ja Chicalle Vara-Serti!
IMG_4175
Onnelliset tytöt!
IMG_4242
Palkintoposeerausta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti