keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Taipparikurssin loppu

Nopeasti se viisi kertaa meni. Meillä ei oikein tapahtunut minkäännäköistä edistymistä. Varis ei kelpaa, lokki ei kelpaa, ainoastaan pupu kelpaa, mutta jäljelle ei lähdetä oikeastaan ollenkaan. Peppi kyllä osaa käyttää nenäänsä, muttei hokannut jäljelle lähtemistä. Ainoa osuus, mikä meillä sujuu, on uiminen. Se on ihan sama, onko siellä järvessä lokki vai ei, Peppi haluaa vain uida. Damit tulee jopa järvestä takaisin, mutta linnut ei palaudu ollenkaan, ei maalta eikä vedestä.

Nyt kun taipparikurssi on ohi, me aloitamme Pepin kanssa "ihan alusta". Kylppäri, vaakku, Peppi ja minä. Peppi tarvitsee selvästi kertausta ihan perusjutuista. Sen lisäksi me opettelemme malttia. Eilinen ja samalla viimeinen kerta meni aivan harakoille, kun Peppi alkoi käydä aivan kuumana uimisesta. Emme päässeet tekemään mitään muuta, sillä neiti joutui autoon jäähylle. Toiset koirakot pääsivät kaikki suorittamaan testitaipparit ja osa koirista on jo ihan valmiita oikeaan koitokseen! Me jatkamme harjoittelua lintujen, maltin ja uimasta poistulemisen kanssa. Eiköhän se siitä sitten joskus. :)

IMG_7416IMG_8615IMG_8621IMG_8629IMG_8632IMG_8640IMG_8648IMG_8671IMG_8675IMG_8864IMG_8891IMG_8895IMG_8976IMG_9668IMG_9722IMG_9730IMG_9768IMG_9779

2 kommenttia: