lauantai 26. huhtikuuta 2014

Lahti KV

Tänään oli vuorossa Lahden kansainvälinen näyttely. Odotukset olivat toisaalta aika korkealla, mutta toisaalta ei osannut odottaa mitään, sillä tuomarina oli aivan uusi tuttavuus, australialainen Daniella Dryburgh. Sain ensin kuitenkin esitettäväksi Essin Niilon (Hedera's Pure Joy). Se taisi olla Niilolle jo valmiiksi kova paikka, kun joutui kehään vieraan käsissä, mutta kaiken lisäksi se väisti tuomaria, eikä antanut sen koskea. Tuloksena sitten valitettavasti H. Urokset voitti Pepin isä Nemo, onnea vielä Elisa <3 toiseksi Ramon, sitten Veke ja Koda! Nemo oli lopulta myös ROP, VSP oli Aitoc's Avon Esta Est Kiara!

Sitten tuli Pepin vuoro. Juuri ennen kehää huomasin, että Pepin nakit olivat mystisesti kadonneet. Aikamme siinä niitä etsittyämme löysimme nakkipussin Pepin häkistä, tyhjänä tietysti! Neiti oli ahminut sitten paketillisen nakkeja jo ennen kehää, mutta pussissa ei ollut ainuttakaan reikää! No, sitten siinä vähän hermot kireänä kehään ja tuomio oli EH. En tiedä, mistä se varsinaisesti johtui. Peppi kyllä säikähti tuomaria hiukan, mutta antoi kuitenkin koskea ja käsitellä hienosti. Myös samassa luokassa ollut Mimmi sai EH:n ja järjestys oli Mimmi AVK1 ja Peppi AVK2. Arvostelussa oli maininta miellyttävästä päästä ja ilmeestä, mutta liikkeitä moitittiin, mitä ihmettelimme suuresti yhdessä. Liikkeet ovat kuitenkin Pepin yksi vahvoista puolista. Kehän jälkeen kyllä harmitti aivan suunnattomasti, mutta nyt iltaa kohden harmitus on unohtunut, tämähän oli vain yksi näyttely muiden joukossa! Ensi viikolla voi olla taas ihan eri tuomio. Kuvat eivät oikein onnistuneet, joten loppuun vain yksi seisotuskuva.

IMG_8375