tiistai 20. syyskuuta 2016

Uusi osoite!

Hei kaikki!

Blogi on siirtynyt osoitteeseen peppithetoller.wordpress.com

Toivottavasti vanhat ja uudet lukijat löytävät perille!

Terkuin,
Hanna ja Peppi

Tokoilua ja misseilyä

Viime viikonloppu oli taas harrastusten täyteinen! Lauantaina oltiin taas TOKO-kokeessa metsästämässä tulosta. Tällä kertaa olin itse paljon rennompi kuin edellisessä kokeessa, mutta Peppi keksi vaihteeksi pieniä metkuja!

1. Paikalla istuminen 0, Peppi meni maahan viisi sekuntia ennen, kuin palasimme koirien taakse, prkl! :D
2. Seuraaminen 8, ihan huippuseuraamista! Ainoastaan peruuttaminen ei oikein onnistunut
3. Liikkeestä seis 0, kaksoiskäskystä pysähtyi vasta...
4. Luoksetulo 9,5! Törmäsi muhun kääntyessään suoraan hypystä sivulle :D
5. Liikkeestä maahan 8! Kertakäskystä maahan, mutta ei hissillä
6. Ruutu 0, toi pienen merkkikartion kentän toiselta puolelta :D
7. Noutaminen 0, karkasi vaihteeksi...
8. Estehyppy 10!
9. Merkin kierto 0, toi saman merkkikartion toiselta puolen kenttää ja vielä TAKAA :DDDD
10. Kokonaisvaikutus 7, silloin kun toimi, silloin kuitenkin toimi tosi kivasti!

Mutta mikä tärkeintä, molemmilla meillä oli hauskaa! Sehän on tärkeintä. Myös yleisöllä oli hauskaa ja joku olikin sanonut ääneen, että jokaisessa luokassa täytyisi olla "yleisön viihdyttäjä" -palkinto, sillä näitä pellejä mahtuu kyllä ihan varmasti jokaiseen luokkaan aina kokeissa! Eikun kohti uusia kokeita, eiköhän me joskus tuloskin saada.

Sitten sunnuntaina ajelimme Hyvinkään ryhmikseen, jonne oli ilmoitettu 12 tolleria. Tollerit piti arvostella Paavo Mattila, mutta tuomarinmuutoksen johdosta meille vaihtui Jaana Hartus. Ensin vähän harmitti, mutta lähdimme kuitenkin mielenkiinnolla kuulemaan arvion, sillä kyseinen tuomari arvostelee tollot toisena päivänä Messarissa! Peppi on kahdesti käynyt Hartuksella, pentuna ja nuorena. Pentuna kehui kovasti lupaavaksi pennuksi ja tulos oli silloin PEK2 KP. Nuorena ei sitten ihan niin miellyttänytkään, Peppi oli tosin silloin ihan kesken ja puolet muita kilpasiskojaan korkeampi, siihen aikaan se joko upposi tai sitten ei!

Uroksissa peli oli nopeasti ohi, kun vain 3 oli paikalla, Koda voitti urokset ainoana SA:n saaneena. Peppi esiintyi nyt siis ensimmäistä kertaa valiossa! Meinasi ihan silmät kostua, kun näki luettelosta Pepin nimen valioluokassa... Naureskelinkin etukäteen, että yritänköhän väkisin tunkea avoimeen luokkaan, niin pitkään siellä on kisattu :D Peppi oli luokkansa ainut ja jo arvostelua sanellessaan arvasin tuomarista, että kyllähän koira taisi miellyttää. Saatiin ERI & SA, kuten kaksi muutakin, AVO- ja VET-nartut. PN-kehässä juostiin ensin yksi kierros, minkä jälkeen järjestystä muuteltiin ja Peppi osoitettiin kärkeen ja järjestys oli siinä, Peppi PN1, Nuppu PN2 SERT ja AVO-luokan narttu PN3 VASERT. ROP-kehässä juostiin kaksi kierrosta ja sitten tuomari sanoi, että kyllä tyttö voittaa tänään ♥ Hartus kehui vielä Pepin päätä suullisesti, että kuinka harvoin näkee noin kaunista ja kiilamaista päätä. Aika huikea valioluokan korkkaus siis! Ryhmissä ei tullut menestystä, siellä oli kuitenkin yhdistetty 7/8, niin eipä sinne mitään odotuksia ollutkaan.

Nyt jäädäänkin muutaman viikon tauolle kaikista harrastuksista, oli tämä syyskuu aikamoinen, kun joka viikonloppu on ollut jotain! Seuraava koitos on lokakuun alussa SNJ:ssä.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Porvoo KR

Lyhyt selostus eiliseltä. Oltiin siis Porvoon KR-näyttelyssä, jonne saapui paikalle vain 7 tolleria, kyllä nyt on kato käynyt näyttelykehissä! Tollerit arvosteli ruotsalainen Hans Rosenberg. Meillä oli myös aivan yllättäen harjoitusarvostelijana Vesa Lehtonen, joka oli jo aikaisemmin Orivedellä seuraamassa arvostelua. Peppi esiintyi kivasti, ei possuilua tänään oikeastaan ollenkaan. 7 koirasta vain Peppi ja Kaapo saivat SA:n, joten ne olivat automaattisesti paras uros ja - narttu. Roppikehässä Kaapo vei tällä kertaa voiton. Hauska sattuma, sillä kaksi vuotta sitten Porvoossa Kaapo oli myös ROP ja Peppi VSP ja viime näyttelyssä toisin päin! Kiitos seurasta kaikille :)

Lauantaina olisi taas edessä TOKO-koe. Saa nähdä saanko kasattua itseäni, vai haetaanko taas yksi nolla lisää :D Sunnuntaina korkataankin sitten valioluokka Hyvinkäällä!

torstai 8. syyskuuta 2016

Onnistumisia ja epäonnistumisia

Viime viikonloppu vierähti Mejän parissa Oriveden Päijälässä, jossa järjestettiin Pirkan Nuuskujen koe sekä Pohjois-Hämeen kennelpiirin piirimestaruuskoe. Lauantaina vedettiin jälkiä hyvässä säässä ja hyvässä tunnelmassa, Nuuskujen kokeissa on aina ihan huippuhyvä ilmapiiri, mikä on todella ihanaa, varsinkin kun on vielä melko noviisi näissä hommissa.

Sunnuntai ei valjennutkaan niin kauniina päivänä, vettä tuli oikeastaan koko päivän. Siinä kohtaa ajattelin, että käy muuten sitten ihan samanlailla kuin edellisessä kokeessa, jossa sään ja Pepin kokemattomuuden vuoksi se nolla saatiin. Itse olimme tehneet jäljen nro 3 ja arpaonni suosi meitä, sillä saatiin siitä heti seuraava jälki. Kävin siis ensin opastamassa ja sitten omalle jäljelle. Olin jo aivan litimärkä opaskierroksen jälkeen, mutta koska ilma oli muuten lämmin, ei se menoa haitannut, ja eipä ainakaan ollut hirvikärpäsiä lentelemässä päin näköä! Sitten tuli meidän vuoro ja otin Pepin ulos autosta. Se tiesi heti, mitä mennään tekemään. Sain valjaat sen päälle ja se alkoi samantien nuuskutella pitkin maata häntä viuhtoen. Tuomarimme Karlakin sanoi ennen jäljelle pääsyä, että onpa kiva nähdä noin innokas koira. Sitten päästiin alkumakaukselle ja näytin Pepille jäljen. Se tutki makauksen hyvin ja lähti etenemään jälkitarkasti maavainua käyttäen. Vauhtikin tuntui oikein sopivalta, sitä oli tullut lisää sitten viime kokeen. Joitakin rengastuksia ja pistoja se teki, mutta palasi aina itsenäisesti takaisin jäljelle. Toisen osuuden lopulla Peppi näki metsässä todella epäilyttävän näköisen pystyssä olevan kannon, jolle se vähän puhisi, mutta minun oikea-aikainen "mene vaan" sai sen jatkamaan matkaa. Kulmat Peppi meni tarkasti, joskin toinen kulma hieman hätäisesti yli kulkemalla. Kolmannella osuudella Peppi vaihtoi maavainun ilmavainuun oikeastaan ensimmäistä kertaa koskaan jäljellä. Minua jännitti koko ajan, että riittääköhän aika tälläkään kertaa, sillä ajankulua on todella vaikea arvioida metsässä ollessa. Eteneminen ripeytyi hieman ja aloin elätellä toiveita, että tässähän voisi käydä hyvin. Muutamia pistoja kolmososuudellakin tuli, mutta lopulta pääsimme sorkalle ja tuomari kiitti meitä, minkä jälkeen palkitsin Pepin isoilla kehuilla! Peppi yritti nostaa vielä sorkkaa ylös, mutta se oli sen verran isompi, kuin meidän peuransorkat, ettei se sieltä noussut. Kokeen jälkeen tuomari kehui vielä, että Peppi on ottanut vuodessa huiman harppauksen ja että nyt tässä on tekemisen meininkiä! Sama tuomari arvosteli siis Pepin sen ensimmäisessä kokeessa vuosi sitten lokakuussa. Kun pääsimme pois metsästä, äiti oli siellä vastassa ja ihmetteli, kuinka nopeita olimme olleet, kuulemma vain noin puoli tuntia oli kulunut! Siinä kohtaa arvasin tietysti, että kyllähän sieltä ykkönen on tulossa, enkä meinannut pysyä housuissani, Mejässä kun on tapana, että tuloksista ei puhuta, ennen kuin koeselostukset on luettu ääneen. Sitten saunaan, syömään ja odottelemaan tuloksia. Kuuden maissa saimme kuulla tulokset ja ykkönenhän sieltä napsahti 43 pisteellä! Olimme vielä luokan jaetulla 2. sijalla. Ensi vuonna saammekin sitten startata voittajaluokassa!

Eilen keskiviikkona olimme sitten TOKO-kokeessa. Minua alkoi jännittää jo kotona samana iltapäivänä ja koepaikalla päästyämme jännitys vaan yltyi. Peppi tietysti vaistosi sen, eikä siten ollut kyllä ihan oma itsensä. Lisäksi minä törttöilin heti ensimmäisessä liikkeessä, kun unohdin ennen liikkeen alkua, mikä liike on tulossa. Luoksetulossa meinasin jättää Pepin istumaan, seuraamisessa käännyin vasemman sijasta oikealle ja kaukokäskyissä meinasin jättää Pepin taas istumaan. Lisäksi unohdin kääntyä aina merkityillä tötteröillä, joten liikkurin täytyi aina sanoa "matka riittää"... Että voi ihminen olla pihalla! :D Mutta meni totaalisesti jännityksen piikkiin kaikki. Ja tästähän jo varmaan arvaakin, että nollahan sieltä napsahti ja todella surkeilla pisteillä, oikea pohjanoteeraus! Ainoat liikkeet, joista saimme pisteitä oli luoksetulo (9), seuraaminen (7),  estehyppy (8 ½), kauko-ohjaus (5) ja kokonaisvaikutus (7 ½). Lopuissa liikkeissä joko minä törttöilin, tai Peppi keksi jotain metkuja :D Paikkaistumisessa Peppi meni puolen minuutin jälkeen maahan, liikkeestä seisomisessa ei pysähtynyt ekasta käskystä ja toisesta meni ensin istumaan ja sitten maahan, liikkeestä istumisessa pysähtyi ensin seisomaan, mutta kun käännyin takaisin, oli mennyt maahan, ruudussa ei päätynyt lähellekään ruutua, noutamisessa varasti ja merkinkierrossa eteni vain kaksi metriä ja jäi seisomaan, minkä jälkeen näytin kädellä suunnan ja liikahdin vahingossa samalla, jolloin meni nollille... Eli sellainen koe tällä kertaa. Kyllä otti päähän, kun itse meni pilaamaan koko suorituksen! Se, jos koira törttöilee, lähinnä vaan naurattaa :D Illalla, kun pääsin kotiin, jännitys ilmeisesti laukesi, sillä minulla alkoi kamala päänsärky ja oksetus. Täytyy vissiin ruveta treenaamaan tuota henkistä puolta enemmän ja järjestää enemmän kokeenomaisia treenejä ihan minun itsenikin vuoksi. Koirakin niitä toki tarvitsee, mutta tällä hetkellä isoin ongelma on kyllä minun jännittämiseni. Reilun viikon päästä mennäänkin sitten jo uuteen kokeeseen, saa nähdä kuinka siellä käy.

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Helsinki KR

Viime viikonloppuna olimme Helsingin KR-näyttelyssä, jossa tollerit arvosteli Satu Ylä-Mononen. Peppi pärjännyt nuorempana tällä tuomarilla ja saanut itseasiassa toisen Sertinsä häneltä, joten halusin saada häneltä arvion aikuisesta Peppistä. Paikalla oli yllättävän vähän koiria, vain 12 oli ilmoitettu, joista vain 9 oli paikalla. Näistäkin yksi oli pentu. Kehä alkoi klo 10 aamulla, joten liikenteeseen lähdettiin jo aikaisin, vaikkakin nukuin tunnin pommiin! Mutta mitäpä pienistä, kun ihan hyvin ehdittiin... Ennen kehää koitin saada taas hieman virtaa pois tuosta neidistä, se tuntuu nykyään olevan entistäkin innokkaampi. Peppi esiintyi tosi kivasti sopivalla energialla ja saatiin ERI, niinkuin kaksi muutakin luokassamme ollutta narttua. Vain yksi sai EH:n. Peppi voitti lopulta luokan ja sai luokkansa ainoana SA:n. PN-kehässä vastassa oli ainoastaan KÄY-luokan narttu Siipiveikon Viis Vainusta. Hetki seisottiin ja sitten tuomari pyysi meitä siirtymään kärkeen, kierros ympäri ja Peppi oli PN1, Siipiveikon narttu PN2 ja SERT, jonka myötä siitä tuli Suomen muotovalio! ROP-kehässä meitä vastassa oli Kaapo. Olin jo etukäteen katsellut, että Kaapo esiintyi todella upeasti, joten kun viimeisen kierroksen juostuamme tuomarin ojentaessa meille punakeltaista ruusuketta, olin todella iloisesti yllättynyt ja saatoin hieman hihkaistakin! Peppi sai kivan arvostelun, jonka voi käydä lukemassa taas Tuloksia-välilehden alta. Ryhmäkehä meni läpijuoksuksi, eipä meillä mitään odotuksia sinne ollutkaan, mutta on aina kunnia päästä sinne, pärjäsi sitten tai ei! Täytyy sanoa, että oli ihan mahtava päivä, niin sään, seuran kuin tulostenkin puolesta.

Ensi viikonloppuna menemmekin sitten ihan toisenlaisiin puuhiin, nimittäin saimme paikan Pirkan Nuuskujen MEJÄ-kokeeseen, jee! Pari viikkoa sitten käytiin treenaamassa ja meni kenraalit aika nappiin. Ensi viikolla on myös tiedossa TOKO-koetta ja Porvoon näyttely, eli harrastusten täyteinen syksyn aloitus tulossa!

tiistai 16. elokuuta 2016

Oulun reissu

Viime perjantaina lähdimme kauan odotetulle reissulle kohti pohjoista Toller Show'hun ja Oulu KV:seen. Ensin tosin ajelimme Virpille ja sieltä lähdimme yhdellä autolla kohti Oulun Nallikaria. Matka sujui todella hyvin ja nopean tuntuisesti, kun vertasi edellisen vuoden matkaa Joensuuhun. Perillä olimme vähän viiden jälkeen. Majoittauduimme ja lähdimme lenkille koirien kanssa kauniisiin merenrantamaisemiin. Sitten illalla vielä koirien pesu ja viimeistelytrimmaus. Kävimme vielä pystyttämässä teltan näyttelypaikalle ja siitä pikkuhiljaa nukkumaan.

Lauantaina oli aikainen herätys, sillä kehä alkoi jo klo 9. Tollerit arvosteli kaksi tuomaria, Katja Korhonen ja Börge Espeland, joista jälkimmäinen arvosteli suurimman osan. Tosin omaa vuoroamme jouduimme odottelemaan vielä melko pitkään, mutta halusimme tietysti nähdä kaikki koirat. Esitin ensin Virpin Nemon, joka sai ERIn, sijoittui luokassa toiseksi Kodan jälkeen ja sai SA:n. PU-kehässä Nemo oli vielä "PU6". Koda oli hienosti PU3! Sitten alkoi nartut ja tuli Pepin vuoro. Ennen kehää Peppi oli taas hieman keulinut, joten koitin vähän himmailla kehässä. Peppihän on viime syksynä ollut tällä tuomarilla ROP (tosin hieman vähemmällä koiramäärällä). Ilmeisesti himmasin vähän liikaa, koska Peppi liikkui hieman löysästi yksilöarvostelussa. ERI kuitenkin tuli. Kilpailuluokassa Peppi liikkui paremmin, koska juoksin taas itse kovempaa. Pääsimme hienosti ison AVO-luokan kakkoseksi ja saimme vielä SA:nkin. PN-kehässä Peppi liikkui todella hyvin ja jaksoi seistä hienosti, vaikka vettä tuli siinä kohtaa kuin saavista kaatamalla. PN-sijoille ei kuitenkaan tällä kertaa päästy, mikä tietysti harmitti hiukan. Esitin vielä Pepin ja Kiiran pariluokassa, mutta siellä ei menestystä tullut. Sateesta huolimatta mukava päivä kuitenkin takana! Illalla kävimme vielä Amarillossa syömässä ja huoneessa tuli vielä pulistua melko myöhään.

Sunnuntaina herättiin myös melko ajoissa, vaikka meidän kehä alkoi vasta puolenpäivän jälkeen. Lähdettiin koirien kanssa lenkille ja ajateltiin kiertää sellainen puolen tunnin lenkki, mutta eksyimmekin hieman reitiltä ja lenkki venyikin reilun tunnin mittaiseksi. Mikäs siinä, koirat nautti ja saatiinpa muutama hyvä pokemonkin napattua ;) Sitten lähdimme kohti Äimäraution ravirataa. Tollerit arvosteli serbialainen Milosava Matejevic Devic. Paikalla oli aika paljon samoja koiria kuin Toller Show'ssakin, mutta silti oletin, että koiria olisi ollut vieläkin enemmän. Paikalla oli siis 41 tolleria, kun taas Toller Show'ssa oli jotakuinkin 100. Esitin taas Nemon, joka voitti käyttöluokan SA:lla ja kipusikin hienosti PU3-sijalle! Sitten taas narttujen vuoro. AVO-luokassa oli tällä kertaa 6 koiraa, Toller Show'ssa siis 15 narttua. Peppi esiintyi tällä kertaa todella hienosti, enkä minäkään "pilannut" liikkeitä tällä kertaa himmailemalla ja tuomari selvästi tykkäsikin koirista, jolla oli draivia ja iloista esiintymistä kehässä. Vain kaksi sai ERIn, joista Peppi oli toinen, kaikille lopuille EH. Kilpailuluokassa Peppi vei voiton ja sai SA:n. SA:n saaneita narttuja oli lopulta 6, Sylvi, Peppi, Maire, Esta, Tiuku ja Juno-Juhekin Firiina. Tuomari mietti pitkään ja vaihteli järjestystä. Siinä kohtaa kyllä alkoi jännittää, kun meidät osoitettiin kärkeen ja viimeinen kierros alkoi. Kaikki yhdessä liikkeelle ja lopulta järjestys oli Peppi, Esta, Maire, Firiina. Pepille siis myös CACIB. ROP-kehässä meitä oli vastassa Paavo, joka oli lopulta ROP ja Peppi VSP.

Näyttelyn jälkeen oli ihanaa, kun ei tarvinnut lähteä vielä kotiin, vaan sai mennä vielä mökille rentoutumaan. Illalla kävimme vielä paistamassa makkaraa nuotiopaikalla yhdessä naapurimökkiseurueen kanssa. Maanantaina sitten lähdimme ajelemaan kotia kohti. Kiitos Virpille huikeasta reissusta, saatiin varmasti monta vuotta lisää elinikää tälläkin kertaa! :D

Kotimatkalla saimme vielä huippu-uutisia, kun vihdoin Pepin C.I.E-titteli oli vahvistettu kennelliitossa! Nyt saammekin sitten tästä lähtien ilmoittaa neidin valioluokkaan!

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Mäntsälä KR

Eilen käväistiin Mäntsälässä näyttelyssä, ja pokemonjahdissa ;) Tuomarina tollereilla oli ruotsalainen Bertil Lundgren. Paikalla oli paljon enemmän koiria kuin Orivedellä, joten karvattoman kanssa ei ollut kyllä niin suuria odotuksia. Peppi esiintyi kuitenkin paljon paremmin kuin edellisenä päivänä Orivedellä, joten kun kilpailuluokassa jäi SA saamatta, oli se aikamoinen pettymys. Vielä kun luimme arvostelun, ei siitäkään oikeastaan käynyt ilmi, miksi sitä ei tänään herunut, mutta päättelimme sen johtuvan kuitenkin karvasta, onhan tuo aika sporttisen näköinen ilman karvoja! Peppi oli siis luokkakakkonen Birdien viedessä voiton. Birdie oli lopulta myös ROP ja sai viimeisen Sertinsä. Nyt lomaillaankin taas muutama viikko ja kasvatetaan niitä karvoja!